Maaliskuu 2004
Keskiviikko 31.3.2004
Olen ollut aika väsynyt, johtuneeko sitten tuon tietokoneen kanssa pelaamisesta. Maanantaina olin tosin mittaamassa töissä koko yön, ja eilen nukahdin iltapäivällä kolmeksi tunniksi - ehkä oli hyvä idea tosiaan jättää miekka väliin.
Nyt sitten Meiran Mage-kampanjan toinen peli on juuri alkamassa. Ensimmäinen sessio oli kiva, vaikka lopun miehet mustissa saivat pienen paniikin aikaan.
Torstai 25.3.2004
Tänään sain suoritettua Ensiapu 1 -kurssin, töissä. Minun on pitänyt tehdä se jo vuosia, mutta vasta nyt sain itsestäni irti kurssille menon. Asiat osasin suurimmalta osin etukäteen, mutta kertaus on aina hyvästä, ja pääsin sentään tekemään kolmioliinasidoksia.
Dippa on edelleen professorilla, ja sain alkuviikosta diplomityöesitelmän valmiiksi. Sitten ei paljon enää puutu.
Sunnuntaina kokeilin avaruusnettipeliä EVE. Se on ensimmäinen maksullinen nettipeli, joka kiinnosti tarpeeksi kokeiluun, ja olenkin viettänyt aikaa Heimatarin alueella asteroideja louhien ja jokusen tehtävän tehden. Pelissä tuntuu olevan paljon tekemistä, ja suuri määrä ihmisiä tuntuu loistavalta asialta, varsinkin kun tekijät ovat korjanneet monta tällaisten pelien ongelmaa. Typerät muita kiusaavat kanssapelaajat pärjäävät vain reuna-alueilla, mikä on hyvä asia.
Maanantai 15.3.2004
No niin, nyt dipan lähes viimeinen versio meni professorille. Viikonloppuna ja tänään töissä oli varsin tyhjä olo - vaikka tiedän sen tulevan vielä takaisin korjausvaatimusten kanssa, alkaa koko perusopiskelu olla jo aika loppusuoralla. Helpottavaa, ja kyllä siihen minulta menikin liikaa aikaa. No, opin monta asiaa, myös kurssien opintosuunnitelmien ohella. Vielä on dippaesitelmä ja kypsyysnäyte tekemättä sekä itse dipan viimeistelyä.
Olin sitten lähes viikon tauon jälkeen miekkailemassakin. Treeneissä noin viidestätoista läsnäolleesta kymmenen oli intermediate-tason tyyppejä, ja treenit olivat aika kovat. Harjoittelimme erilaisia punnerruksia, ja huomasin taas, että käsivoimani ovat varsin heikot. Krokotiilinä en jaksanut liikkua lainkaan...
Uutena asiana opin ensimmäisen formin seitsemänteen kohtaan asti. Otto opetti sitä minulle ja eräälle toiselle basic-tasoiselle nurkassa kun muut tekivät formia. Opetus oli hyvää, joskin armeija tuli hieman mieleen. Ei huono, mutta Guyn tyyliin verrattuna varsin erilaista. Astun edelleen liian pitkiä askeleita, mutta tällä kertaa sain astuttua yleensä suoraan eteenpäin, mikä on hyvä. Pitäisi vain ehtiä käydä treeneissä useammin kuin kerran viikossa, siten oppisi enemmän. No, huomenna uudestaan.
Sunnuntai 7.3.2004
Diplomityön tekemisen ohessa piti saada vähän viihdettäkin. Kiitos, Janka ja Katja.
(A) Pahikset: Naisapurit pukeutuvat teräsrintaliiveihin ja mustaan nahkaan. Tyyli ennen tarkoitusta.
(B) Hyvikset: Otat aina avaruusjääkärisi mukaan lähtiessään tukikohdastasi.
(C) Pahiksen apuri: Tiedät miten pahisorganisaatio toimii, jos pääpahalle vaikka käy jotain. Pääpahalle käy jotain.
(D) Hyviksen apuri: Osaat pysyä piilossa, kun hyvis käskee sinun tehdä niin.
(E) Pahiksen hyökkäys hyviksen kimppuun tehdäänkin ennen suunniteltua aikaa.
Murphyn lait:
- Älä vedä puoleesi tulta, se ärsyttää kavereita.
- Suojatuli ei.
- Jos hyökkäys sujuu hyvin, vastapuoli väijyttää.
- Pistimen lain mukaan se, jolla on ammus, voittaa.
Tuostahan melkein saisi tarinankin aikaan. Olisikin sitä aikaa...
Lauantai 6.3.2004
No, osallistunpa minäkin tähän trendiin.
Varsin normaali järjestys, siideriä lukuunottamatta. Avonainen kone on viimeisiään vetelevä palomuurikone, se on menossa vaihtoon kohta.
Vähensin omenoita taas, niiden happamuus saa selvästi aikaan vatsakipuja, mikä ei ainakaan auta dipan loppuvääntöstressin kanssa. Onneksi tämäniltainen Eufrat ja Tigris ja sen jälkeiset bileet helpottivat, vaikka hävisinkin pelin pystyyn. Syytän huonoa laatannostotuuria, enkä suinkaan pelitaitojani.
Keskiviikko 3.3.2004
No niin. Vihdoinkin viikko sitten alkanut verkkovika on korjattu. Eniten koko touhussa harmittaa se, että kukaan ei oikein tuntunut osaavan kertoa, missä mennään ja mikä on rikki, ja kuka oikein vastaa siitä mitä korjataan. No, sen siitä saa tekemättäkin, kun hommaa hoitaa ainakin neljä yritystä, eikä tiedotus ole kovin selkeää.
Jotain korvaustakin olisi minusta kiva saada. Yhteys kuuluu vuokraan, joten isännöitsijä oli sitten sitä mieltä, ettemme maksa siitä oikeastaan mitään, joten korvauksen haku olisi turhaa. Olen hieman eri mieltä. Pitäisi jaksaa huitoa jonnekin suuntaan, ihan periaatteesta. Ei tässä tuntipalkoille voi toivoa pääsevänsä, mutta eipä maailma ainakaan parane, jos firmat voivat myydä rikkinäisiä tuotteita ilman vastuuta. Toisaalta en millään enää viitsisi valittaa, kun homma kuitenkin toimii.
Soitin siis tosiaan useamman kerran sekä Aurian, Saunalahden että Samtelen vikapuhelimiin. Aina ne jotain tiesivät, mutta usein tämä oli muuttunut seuraavalla soitolla joksikin aivan muuksi. Tai sitten vikoja tosiaan oli monta, ja ne korjattiin yksi kerrallaan. Silti Saunalahden vakuuttelu viime viikolla "joo, joo, kyllä se meidän juttu toimii, vika on noissa muissa" vaihtuikin sitten eilen tiedoksi, että vikaa on Saunalahdella. Äh.
Muutenkin viime viikko oli hankala: flunssa parani keskiviikoksi, mutta en halunnut harrastaa liikuntaa loppuviikolla, etten saisi jälkitauteja. Olinkin sitten viikonlopun sohvalla makaamassa särkylääkkeissä, kun hartiat olivat aivan jumissa, eikä edeltävän viikon töistäkään oikein tullut mitään. Ärsyttää.
Maanantaina ja tiistaina miekka kuitenkin paransi oloa, ja nyt hartiat ovat jo paljon paremmassa kunnossa, eikä päätäkään enää särje. Eiköhän se tästä.