Elokuu 2004

Lauantai 28.8.2004

Tänään on sitten Nean ristiäiset. Kiva nähdä noidenkin sukulaisia välillä enemmän, eivätkä bileet varmaankaan kestä liian myöhään.

Tuntuu olevan kauhea säätö, vaikka melkein kaikki onkin jo valmiina, eikä vieraita ole tulossa montaa. Itse juhlakalukin heräsi tuossa, eikä halunnut olla yksin vaunuissa. Onneksi meitä on täällä monta, yhdellä riittää aina aikaa lapsellekin.

Huomenna aamulla lähden Irlantiin viikoksi, nuorten eurooppalaisten radioastronomien konferenssiin. Ohjelmassa on tohtoriopiskelijoiden lyhyitä esitelmiä omasta tutkimusaiheestaan, ja joitain isojen gurujen esitelmiä. Odotettavissa siis seurustelua ja pubeja. En valita.

EVE:n tekijät eivät oikein vakuuta: heillä ei välillä tunnu olevan lainkaan näkemystä siitä, mitä pelille pitäisi seuraavaksi tehdä. Noin valtavassa pelissä on kuitenkin pakko olla joku näkemys siitä, mikä on hyväksi, eikä säätö koko ajan ole hyväksi.

Enemmän myöhemmin, nyt ristiäisvieraat saapuivat.

Maanantai 23.8.2004

Miekka eilen oli kivaa, taas. Ensi kerralla yritänkin sitten valita isoja harjoituskumppaneita, tällä kertaa olin nimittäin paljon itseäni pienempien kanssa. Taas kolmosdrillin alkua, ja variaatiota. Päivän sanat olivat "tukeva asento".

Viime torstainakin piti mennä treeneihin, mutta kotiin tultuani nukuin kolme tuntia, enkä siis olisi ehtinyt treeneihin. Muutenkin nyt on väsyttänyt kovin, en tajua oikein miksi. Nukun kuitenkin yöllä hyvin ja paljon.

Onnistuin sitten saamaan professorin kiinni ja sain nimen jatko-opintohakukaavakkeeseen. Suunnittelin samalla sitten niitä opintoja, kun jotain kurssejakin pitää suorittaa, ja löysinkin monta.

Oikeastaan liian monta: nyt tuntuu siltä, että suunnitelmani lukea pääaine (avaruustekniikka) ja kaksi sivuainetta (informaatiotekniikka ja avaruusfysiikka) on liikaa. No, luen noita avaruusfysiikan kursseja kuitenkin, ei niistä haittaakaan varmaan ole.

Syksyn ohjelmassa on neuraalilaskentaa, matematiikkaa ja tähtitieteen menetelmiä. Kaikki vaikuttavat kiinnostavilta, vaikka esitietojen heikkous pelottaa vähän. Neuraalilaskennan kirja minulla jo on, ja olenkin lueskellut sitä kertaukseksi.

EVE:kin on nurin, niin pitäisi varmaan tehdä jotakin muuta näin illalla kotona. Vaikka suunnitella Addua...

Maanantai 16.8.2004

No niin, sitten olin tehnyt virheen skriptiini, joka päivittää verkkosivujani palvelimelle kotilevyltä: tiedostot menivät väärään paikkaan, eivätkä oikeat sivut siis päivittyneet. No, nyt pitäisi toimia.

Perjantain rallibile oli loistava, teknisistä ongelmista huolimatta. Uudestaan! Tekisi mieleen ostaa kotiinkin ratti, mutta juuri nyt ei taida olla varaa.

Mukava miekka oli tänään. Päivän sana oli ajoitus. Kolmosdrillin alkua, ja variaatioita. 1, 1-2, 1-2-3, 1-2-3-4. Joka tunnilla tulee mukavasti sekä tunne lisää oppimisesta että vanhan kertaamisesta. Kaksi kertaa viikossa on selvästi minimi tälle.

Torstai 12.8.2004

Töissä taas. Vähän hankalaa on päästä alkuun, ja nyt pitäisi vielä tehdä lukujärjestystä syksylle. Ehkä en niin kovin montaa kurssia ota, vaikken aiokaan käydä luennoilla - on sitä kotona lukemisessakin töitä. Toisaalta kiva päästä taas jossain mielessä koulunpenkillekin.

Tänään kolmas miekka kahden viikon sisään. Mukavaa, alan taas oppia jotain. Pitäisi käydä silti useammin. Oikeastaan ensimmäisen kerran pääsin käyttämään impulssia miekkaan.

Olen kai sitten jättänyt Market Forcesin kesken. Ei nappaa yhtään. Harmi, toivottavasti Morgan kirjoittaa lisää ja paremmin. Ei se Neuromancerkaan mikään loistoteos loppujen lopuksi ole, Gibson on kehittynyt paljon...

Eilen olin käärmeissäni ja ajattelin kirjoittaa jonotuksesta. En jaksa enää sanoa kuin sen, että jonotuslappusysteemi toimii, monta sekavaa jonoa useammalle kassalle ei niinkään. Voisinkin taas laskea odotusarvon jonotusajalle eri tapauksissa... Tai sitten en. Etsin kyllä jonoteoriamonisteita webistä, mutta voisin mennä unille nyt.

Huomenna rattipoljinbile Jarilla. Kerrankin pääsee ajamaan autoa humalassa, ja vielä ralliautoa. Jee.

Tiistai 3.8.2004

Tänään pelasimme uuden World of Darknessin Vampiren demokampanjan toisen seikkailun. Se vaikutti toisaalta hyvältä introlta, edelleen, mutta ratakiskon määrää oli lisätty jopa edellisestä seikkailusta. Tämä on ymmärrettävää, eikä se häirinnyt niin paljon, koska tiesin sen etukäteen, mutta toivottavasti linja paranee jatkossa.

Sain tänään luettua William Gibsonin uusimman kirjan, Pattern Recognition. Gibson on selvästi parantanut kirjailijana, luin viimeksi Neuromancer-trilogian lähes 20 vuoden takaa, ja se oli osaltaan huomattavan huono. Tämä uusin oli sitä vastoin varsin hyvä, ja ennemminkin spekulatiivista fiktiota kuin skifiä, toisin kuin olin odottanut.

Aloitin tänään seuraavaksi kirjaksi Richard Morganin Market Forcesin. Olen lukenut Morganilta kaksi muuta kirjaa, Altered Carbon ja Broken Angels, ja pitänyt niistä. Tämä uusin alkaa sitten messevästi: viiteen ensimmäiseen sivuun mahtuu aivojen pellolle ampuminen ja naiminen. Muutaman luvun jälkeen aloin olla jo aika turta, ja jotenkin tuntuu siltä, etten välttämättä jaksa kirjaa loppuun. Yritän kyllä.

Maanantai 2.8.2004

Taas on viikko vierähtänyt. Viime viikon lopulla olimme Mirvan, Jarin ja Riitan kanssa Tukholmassa. Meillä oli kivaa, varsinkin Tukholmassa vietetty yö rentouttaa tuota matkaa. Risteilyt tuntuvat jotenkin kiireisiltä koko ajan.

Viime viikolla satoi, melkein koko ajan. Eilen ja tänään on ollut vähän kauniimpi sää, ja pesimme Teemun kanssa eilen ikkunat. Nyt on kirkasta, taas vähän aikaa.

Nea (Kirstelin ja Teemun lapsi, siis) huusi kuulemma viime yönä kahteen asti. En kuullut mitään, vaan nukuin kuin tukki. Ehkä tämä on hyvä. Eilen Nea oli (minusta, olin tullut juuri väsyttävältä matkalta kotiin ja koomasin koko päivän...) kiltti, ja kiersi sylistä toiseen, lähinnä nukkumassa.

Myöhemmin illalla

Olin miekkailemassa ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen. Miekka sentään löytyi vielä, vaikka olikin vähän ruosteessa. Treenit menivät suhteellisen hyvin ottaen huomioon pitkän tauon, ja miekka tuntui tutulta kädessä.

Kolmosdrilli ei ollut muuttunut sitten viime näkemän, ja saimme varioitua sitä vähän. Tein treeniä ilmeisesti Amerikasta treenaamaan tulleen tyypin kanssa, ja jossain vaiheessa Guy sanoi minulle sormien miekan eteen työntämisestä ja sanoi minulle "You have to do perfectly, he's a beginner." Minulle tuli hämmentävä tunne moisesta, mutta toki yritin tehdä täydellisemmin.

Pitää todella käydä useammin. Nytkin treenin lopussa halusin lisää.