Elokuu 2005
Sunnuntai 28.8.2005
Vanhuus ei tule yksiin: edellisestä jäi sanomatta asioita. Lisään tähän.
Yksi peligenre, jota pelasin, jäi sittemmin kovin vähälle: supersankaripelit. Marvel superheroes, Heroes unlimited ja kyllä tähän täytyy vielä laskea näistä paras: Teenage mutant ninja turtles. Kivääriään lyhyempi kahdella jalalla kävelevä bulldog oli hieno. Näistä tuli vielä mieleen, että koskaan missään roolipelissä hahmoni ei ole lentänyt reittilentokoneella, jota ei olisi kaapattu. Joka kerta on tainnut vielä olla jonkun muun tekemä kaappaus. Cyberpunk 2020:ssa tosin en päässyt koneeseen asti, en tainnut saada edes lippuja ostettua - penseä PJ ei halunnut hahmoni lähtevän pois kaupungista.
Keräilyvimman lisäksi olen myös sääntöfriikki. Luen sääntöjä huvikseni, ja pohdin, mitä niistä seuraa. Pelatessa, varsinkin peliä johtaessa, säännöt tuntuvat kuitenkin koko ajan turhemmilta ja turhemmilta - viimeksi HeroWarsia vetäessäni en edes kertonut pelaajille mitään sääntöjä, enkä kyllä käyttänyt niitä pahemmin itsekään, ja hauskaa oli.
Roolipelaaminen on sinänsä muutenkin jännä harrastus: mitä pidempään tätä on tehnyt, sitä vähemmän oikeastaan tarvitsisi muiden kirjoittamaa materiaalia, muuten kuin inspiraationa. Omia ideoita, sekä suhteellisen alkuperäisiä että julkaistujen kampanjoiden innoittamia, on paljon enemmän kuin ehtisi pelata.
Torstai 25.8.2005
Voisin tässä yrittää pistää muistiin jotain roolipelihistoriastani, kun tuli mietittyä.
Aloitin ropeltamisen joskus punaisen D&D-laatikon ilmestyttyä suomeksi. Hyllystä tarkistamalla tämä lienee ollut 1988 alkuvuodesta. Peli siis ilmestyi 1988, mutta muistan pelanneeni sitä jo viidennellä luokalla. Hahmoja kului luolastoissa useita, monen ihmisen pelinjohtaessa vuorollaan.
Muutakin kuin luolakomppausta tuli sitten sen sinisen laatikon ilmestyessä. Hahmojen nostaminen kolmosleveliltä viidelletoista ei vienytkään enää niin paljon aikaa: D&D jäi vähän vähemmälle, kun palattuani parin viikon sairaalakeikalta kaikki hahmot olivatkin monimiljonäärejä, ja toki maksimitasoilla.
Tässä vaiheessa aloin hieman vaihtaa peliporukkaakin, ja säännöstökin vaihtui RuneQuestiin. Olin saanut pelin jo aikaisemmin joululahjaksi, mutta pidin sitä tyhmänä, koska "eihän tää ole deedee". Suomennettua materiaaliakin alkoi olla jo maailmastakin, ja pelasimmekin RQ:ta vuosia muiden pelien ohella. Ensimmäiset surut hahmojen ja niiden ystävien kuolemista ja muutenkin roolin osuuden korostuminen pelin sijaan alkoivat tässä vaiheessa. Tässä peliporukassa olimme jo innostuneita roolipelinä tosi hienona juttuna, ja ainoa lapsuudenystävistäni, jonka tiedän vieläkin pelaavan, tuli tässä vaiheessa mukaan. Muille ropet tuntuivat olevan "ihan kiva" juttu, ei mikään maailmaa mullistava asia.
Kuudennen luokan tienoilla olin oppinut englantia tarpeeksi kyetäkseni lukemaan Dragonlance-romaanit, sen ensimmäisen trilogian. Muistan kyllä, että ainoa aikamuoto, jonka olimme oppineet, oli preesens, ja sanakirjasta tuli kaivettua yksi jos toinenkin epäsäännöllinen verbimuoto. Tämän kieliharjoittelun tuloksena pystyin sitten hankkimaan englanninkielisiäkin ropeja. Ensimmäisiä taisivat olla scifi-pelit, kuten Star Frontiers, Star Wars ja Shadowrun. Näitä kaikkia tuli sitten pelattua paljon, kahta ensimmäistä pelinjohtajana ja Shadowrunia enemmänkin pelaajana. Tähän aikaan vielä yksi porukasta osti pelin ja oli sitten enemmän tai vähemmän aina pelinjohtaja.
Tässä vaiheessa suomeksikin alkoi tulla enemmän pelejä. Twilight 2000 oli muutaman session kokemus, eikä kauhean hauska, mutta Tie tähtiin oli kivetty salakuljettajilla, plasmatykeillä sekä kafereilla ja panttivangeilla. En muista saaneeni siinäkään expaa, mutta ensimmäisen kerran scifin hauskuus tuli tässä - ja kaikki ihme vehkeet.
Fantasian puolella AD&D:n kakkosversion ilmestyminen sai aikaan pienen paluun: ensimmäisten pelien pelaajia tuli takaisin kepeään mättöön. Addua pidin suhteellisen vakavasti pitkään, hahmot kiersivät suuren osan Faerunista. Viimeinen pitämäni pitkä Addupeli taisi olla lukion ensimmäisen ja toisen luokan välissä - vähän yli kerran viikossa pelaamalla ehtii paljon, ja kolusimmekin monta valmisseikkailua. Kampanja jäi harmittavasti syksyllä kesken juuri ennen Curse of the Azure Bondsin lopputaistelua.
Lukiossa peliporukka suureksi osin hajaantui, kun menimme eri kouluihin. Toisena vuonna löysin omasta koulustani peliporukan, ja pelasimme lähinnä D&D:tä ja AD&D:tä. Sääntöjen hankaluudet eivät enää niin haitanneet, ja pisimmässä ja parhaassa kampanjassa etenimme neljän reaalivuoden aikana parhaimmillaan jo toiselle tasolle.
Opiskelujen alussa tämä uusikin porukka hieman hajaantui, kuka minnekin, ja pelit hiipuivat. Olin vuoden opiskelemassa ja sitten vuoden armeijassa, ja olisin ehkä jättänyt pelit sikseen, jos minua ei olisi houkuteltu Alter Egon irkkikanavalle ja sitten reaalisiinkin tapahtumiin. Ensimmäiseksi pääsin pelaamaan Travelleria, josta tiesinkin jo vaikka kuinka, koska omistin jo silloin ison kasan pelin taustamateriaalista. Tämä kampanja valitettavasti kuoli pois - muut pelaajat eivät olleet ihan niin innostuneita, ja minä olin onnistunut tekemään hahmon, jolla oli noin kahdeksankymmentä prosenttia yleensä tarvittavista taidoista. Travelleria pidin myöhemmin kyllä yhden lyhyehkön pelin.
Alter Ego olikin sitten loistava paikka ropeltaa, kaiken muun hyvän lisäksi. Kampanjat ovat olleet hieman lyhyitä, mutta yleensä silti hyviä, siitä kiitos vaivaa paljonkin nähneille pelinjohtajille. Kokeellisiakin pelejä oli jo 1990-luvun loppupuolella paljon.
Tuon roolipelijärjestön kautta eksyin minäkin sitten larppaamaan. 1998 järjestettiin Tienristi, joka oli minusta mukavaa, mutta ei se niin mukavaa ollut, että olisin jaksanut säännöllisesti larpata. Parissa mukavassa pelissä on tullut käytyäkin tuon jälkeen, ja ehkä sitä taas uudestaan. Vaiva valmistautumisessa on kuitenkin niin suuri, Että ei tuo hirveästi innosta. Toisaalta harmittaa nyt, etten mennyt mukaan siihen kuuluisaan Vampireen, mutta turha sitä on surra.
Viime vuosina olen pelannut Praedoria ja satunnaisia World of Darkness -pelejä. Ideoita omien pelien pitämiseen tuntuu tulevan koko ajan, mutta jotenkin en saa aikaiseksi, tai en ainakaan osaa siirtää visiotani ja innostustani pelaajille; monet kampanjoistani ovat kuolleet aikatauluongelmiin.
Onpahan tuossa - hämmentävästi onnistuin välttämään World of Darknessia kovin pitkään ja pelaamaan Addua senkin edestä. Kivaa on ollut, ja näillä näkymin tulee olemaankin: uusia kampanjoita tulee enemmän kuin ehtii pelata. Uusia ropejakin tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella, enkä pysy kovasti perässä.
Yritin myös vuoden verran roolipelata netissä EVE Onlineä, mutta ei se ole läheskään perinteisen tarinankerronnan tasolla. Pienessä porukassa pelitoverit voi valita tarkemmin.
Keräilijänä, varsinkin kirjojen, omistan paljon enemmän roolipelejä kuin mitä on ollut koskaan aikaa pelata. En myöskään ajatellut kovin paljoa enää pelata sitä AD&D:tä, vaikka uusimman kampanjan pelaajat välillä muistavat pyytää lisää.
Perjantai 19.8.2005
Kesä taisi tehdä pienen paluun sateiden jälkeen. Veinkin juuri sopivasti pyörän huoltoon, niin en ole voinut ajella kauniissa säässä.
Päätin lopettaa laihdutuskuurin. 10 kiloa meni, kahdeksassa viikossa, ja se lienee tällä kertaa riittävästi. Toivottavasti nyt onnistun pitämään painon suunnilleen tuossa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ruokatottumuksissani on tapahtunut muutos: syön vähemmän enkä napostele niin paljon pieniä välipaloja.
Yllätin itseni ajattelemasta, että "eihän tässä vielä ole mitään saavutettu, hyvin voisi laihduttaa lisää, ja jättää vielä syömättä enemmänkin." Säikähdin, ja pitääkin nyt tosiaan syödä enemmän. Hei äiti, ei todellista hätää. :)
Tein testinkin:
You scored as Method Actor. You think that gaming is a form of creative
expression. You may view rules as, at best, a necessary evil, preferring
sessions where the dice never come out of the bag. You enjoy situations that
test or deepen your character's personality traits.
Law's Game Style created with QuizFarm.com |
Huomenna olisi taas häät. Näitä riittää, edelliset olivat viime perjantaina, viime lauantaina olivat yhdet polttarit ja viikon päästä taas.