Tammikuu 2006
Torstai 12.1.2006
Joskus en ymmärrä lainsäädännön valmisteluja. Kun uutta tekijänoikeuslakia tehtiin, jonkun artistien etujärjestön mukaan kuluttajanäkökulmaa ei olisi tarvinnut lainkaan ottaa huomioon, koska sen olisi voinut tehdä kuluttajansuojalaissa. Nyt on taas tekeillä ryhmäkannelaki, tai on ollut jo vuosia. Se on viivästynyt suurelta osin siksi, että Elinkeinoelämän keskusliitto vastustaa sitä. Eikö tässäkin voisi päätellä, että kuluttajansuojaa valmisteltaessa kuunneltaisi kuluttajia ja myyjien oikeuksia käsiteltäisiin sitten jollain toisilla laeilla?
Viittettömyys hieman häiritsee minuakin. Ei jaksa nyt.
Oikeasti toki minusta samaa asiaa käsittelevien lakien määrä voisi olla minimissään: samalla lailla voidaan säännellä kaikkien osapuolten oikeuksia.
Maanantai 2.1.2006
Vuoden loppu oli kiva, vaikka olinkin töissä. Mauron Maiden oli mukava keikka, pitkästä aikaa olin ulkona, ja musiikki oli, no, ennakoitavissa.
Viime vuosi oli mukava, vaikka elämä muuttuikin osin aika paljon. Uusi työ on hyvä, sen voi jättää helpommin kustannuspaikalle kotiin kantamisen sijasta, joten stressikin on vähentynyt. Myös väittelemisen peikko ei enää uhkaa, vaikka olenkin jo miettinyt sellaistakin taas.
Elämä Ronjan kanssa on erilaista kuin ajattelin. Toisaalta on paljon raskaampaa kuin kuvittelin, mutta toisaalta taas ei. Nukkua voisin kyllä enemmän, mitä ehkä helpottaisi se, ettei olisi tekemässä kaikkea omaa Ronjan nukahtamisen jälkeen.
Harrastuksetkin nostavat taas päätään: aloitin EVE:n uudestaan syksyllä, ja siihen meneekin sitten taas aikaa. Myös useampi roolipelikampanja noin perinteisenä pöytäpelinä on pyörinyt. Pidettävien pelien ideoita taas on eläkkeelle asti. Tähän liittyen en tänäkään vuonna onnistunut olemaan nakittautumatta Ropeconiin. Jo toisena vuonna peräkkäin täsmärekrytointi toimii: minut taitaa saada parhaiten hommiin kysymällä johonkin tiettyyn nakkiin.
Eiköhän tämä uusikin vuosi tästä. Vaikka suuria suunnitelmia tulevaisuudelle ei olekaan, mennee lapsen kasvatukseen paljon voimia ja aikaa - mutta kyllä se palkitseekin sitten. Muutakin toimintaa siis toki on, varsinkin vapaa-aikana. Töissäkin olen oppinut paljon uutta.