Kesäkuu 2006
Perjantai 30.6.2006
Roolipelimanifesti, Juhana Pettersson, 30.6.2006Nyt sitten sain vihdoin luettua tämän ensimmäisen suomenkielisen teoksen roolipeleistä. Olen Petterssonin kanssa monesta asiasta samaa mieltä, mutta monesta eri mieltä. Tekisi mieli kirjoittaa vastinetta, mutta en nyt jaksa.
Hyvä teos silti kaikille roolipeleistä kiinnostuneille.
Keskiviikko 28.6.2006
Verkkokauppa ei ollut yhteistyöhaluinen tiskillä, joten otin pois tilaukseni uudesta näyttökortista. No, sähköpostilla toimiva asiakaspalvelu saattaa toimia paremmin, ainakin siellä vastaavat muutakin kuin "ei voi auttaa". Ehkä joskus peli jopa toimii.
Olen kyllä lukenut Sequential Tartin kolumnia
Harvoin olen siis nähnyt naisia, joilla on rinnat selässä. Jacqui on aika pelottavan näköinen tuossa. Vaihtoehtoinen selitys on toki se, että Jacquin pää kääntyy todella hyvin, mutta ei edes joogaamalla pitäisi saada noin hyvää joustavuutta.
Sielun pitkä pimeä teehetki, Douglas Adams, 25.6.2006
Dirk Gentlyn holistisen etsivätoimiston toinen kirja. Ihan mukavaa hupia, mutta absurdius oli vähän ylimenevää minun makuuni.
Light Fantastic, Terry Pratchett, 28.6.2006
No niin, nyt meni viimeinenkin Pratchett. Tämä on sarjan toinen osa, ja jatkaa ensimmäisessä alkanutta Rincewind-seikkailua. Tässä maailma alkaa jo muotoutua ja peikotkin ovat kiveä koko ajan eivätkä vain kuollessaan.
Torstai 22.6.2006
Yritinpä taas päästä mukaan tietokonepelien ihmeelliseen maailmaan. Ostin halpapelinä Silent Storm -nimisen pelin. Asensin sen, mutta peli ei sitten käynnistynytkään, vaan haluaa alkuperäistä levyä asemaan. Se kuitenkin on siellä, ja vähän webiä koluamalla löysinkin tietoja, että pelin kopiosuojaus ei välttämättä toimi - korjausohjeina oli muun muassa cd-aseman vaihto.
Että ei nyt hyvää, helvetti, päivää. CD-rom-pelejä on ollut jo pitkästi yli kymmenen vuotta, samoin halpapelejä, ja yleensä ne ovat toimineet, vaikka ovatkin idiottimaisesti vaatineet sen alkuperäisen levyn asemaan. En jaksa ymmärtää, millainen idiootti saa tehtyä uuden, toimimattoman kopiosuojan, enkä varsinkaan sitä millainen valopää antaa laittaa sen peliin mukaan. En vaihda asemaa, ja pitää kokeilla muita keinoja, kunhan löydän oikeat Microsoftin patchit, mutta ei tämän pitäisi näin mennä. Maanantaina menen vaatimaan rahoja takaisin, jos tuo ei suostu toimimaan. Ei softa parane kuin vaatimalla, jos paska myy, niin miksi tehdä parempaa?
Toinenkin päivän valituksen aihe liittyy peleihin: luin pari uusinta Pelit-lehteä. Uusimmassa oli iso juttu, tai useampia juttuja, E3-messuista. Parikin toimittajapoikaa valitti suureen ääneen, kuinka messujen uudet säännöt kieltävät kauniit boothbabet bikineissä.
Joo, en yhtään ihmettele miksi naiset eivät pelaa. Ei kuulkaa pojat, eivät ne naiset tule mielellään pelaamaan saati tekemään pelejä, jos ainoa rooli tuntuu olevan kauniina keikistely. (Niin, oli tuossa lehdessä aika monta pelimainostakin, joissa oli isotissinen digibeibe.)
Pelit-lehden ostin ihan vanhasta tottumuksesta; muistan vielä, kun se oli ainoa pelilehti Suomessa, korvaten C=lehden, ja taitaa se ensimmäinen numerokin olla tuolla hyllyssä. Nostalgia ei taida aina voittaa, tosiaan. Pitää seuraavaksi kokeilla niitä muita.
Ei Pelit toki ole ainoa pahis: juuri edesmenneen Enterinkin kannet olivat usein tissiböönia täynnä. Niitä tai sitten tietokonerautaa - nehän ne ovat ne joilla lehdet myydään.
Maanantai 19.6.2006
Tänään olin työpäiväksi Exactumissa Kumpulassa, kuuntelemassa Lasun oppituntia Debianin paketeista. Nyt osaan tehdä yksinkertaisen paketin Debianiin. Olisi tuon voinut opetella itsekin, mutta on mukavampaa, kun joku osaava opastaa alkuun. Koti-Kubuntu toimi hyvin Debianina.
On mukavaa, että on tällainen työ, että voi välillä käydä mielekkäissä koulutuksissa, eikä aina tarvitse olla kustannuspaikalla.
Sirens of Titan, Kurt Vonnegut, 19.6.2006
Luinpa sitten tämänkin. 1959 kirjoitettu kirja on yllättävän moderni, vaikka tähtitiede onkin edistynyt.
Perjantai 16.6.2006
Olen ostanut numerosta 1/2005 kaikki Jysäys-sarjakuvalehden numerot. Nyt en osta enää. Hyvät sarjat tuntuvat vain vähenevän numero numerolta, ja aluksi hauska vitsi Van Gogh -sarjakuvassa ei ole enää sama usean numeron jälkeen. Minä ostin Jysäystä lukeakseni uutta eurooppalaista sarjakuvaa, en sitä samaa. Toisaalta ne hyvät jatkosarjat on sitten taidettu jättää pois. Viimeinen pisara oli tosin viimeinen kuuden sivun mittainen sarjis, jonka lopussa oli kehotus ostaa syksyllä ilmestyvä albumi, jossa tarina jatkuu. Ei kiitos, en minä halua mainoslehtisistä maksaa.
Noin muuten, kesä on kunnon kesä. Olen iloinen, että töissä ilmastointi toimii. Kotona ei, mutta täällä voi olla vähemmissä vaatteissa.
Välillä en kyllä yhtään ihmettele, että Kelalla on hieman tehoton byrokratia: olen saanut yhdestä kolmen päivän tuesta jo kolme päätöstä - ehkä tämä viimeinen jo kelpaa kummallekin osapuolelle. En siis toimittanut palkkatietoja ajoissa, joten Kela käytti 2004 verotusta, jolloin olin tutkijana. Ennen etuuden saamista olin kuitenkin jo ollut puoli vuotta teollisuudessa, joten sen olisi pitänyt vaikuttaa. Lähetin siis korjauspyynnön palkkatietojen kera, ja eilen sain kirjeen, jossa kerrottiin, että palkkani ei riitä nostamaan etuutta. Olin hieman kummissani, mutta en jaksanut ruveta laskemaan oikeita summia. Tänään sitten olikin postissa edellistä kirjettä seuraavalle päivälle päivätty päätös, jossa tuen määrää olikin nostettu. No, virheitä sattuu aina, mutta kyllä tuo vähän hassua on, yksinkertaisen jutun takia pitää säätää papereita monta kertaa...
Lauantai 10.6.2006
30 lasissa. Ei kriisiä. En tunne edes tarvitsevani moista.
Muistan 5 vuotta sitten ajatelleeni, että nyt on mennyt kolmannes elämästä, noin keskimäärin. Viimeiset viisi vuotta ovat menneet kovin nopean tuntuisesti, vaikka kun tarkemmin ajattelen, siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon, ja mukavia.
15 vuotta sitten pääsin juuri Prometheus-leiriltä. En muista tuolta enää kauheasti, enkä edes kaikkien leiriläisteni kasvoja saati nimiä. Sen verran hauskaa oli, että pari vuotta oli apuohjaajana, mistä olikin sitten jälkikäteen ajatellen enemmän hyötyä. Joskus voisin mennä ohjaajaksikin, mutta jotenkin kesälomat tuntuvat menevän muuhun.
Samana kesänä 15 vuotta sitten olin myös kolme viikkoa Sveitsissä kesävaihto-oppilaana. Sveitsistä tuli ensin Suomeen (ja samaan aikaan Islantiin) noin 10 koululaista elämään kolme viikkoa tavallisissa perheissä ja sitten me menimme vastavuoroisesti Sveitsiin. Matka oli kovin mukava, ja osuimme Sveitsiin juuri sen 700-vuotisjuhliksi. No, ainakin he laskivat, että Sveitsi lähti kolmesta ensimmäisestä kantonista, ja mikä minä olin siihen mitään sanomaan.
Tuo taisi olla ensimmäinen oma ulkomaanmatkani, vaikka sekin oli aika järjestetty. Meitä oli iso lauma 15-17-vuotiaita, ja meno oli vähän sen mukaista. Harmittavasti en ole sinnekään osannut pitää pahemmin yhteyttä. Mukavia ihmisiä oli monta.
Sveitsinsaksaa tekisi mieli myös joskus opetella. Ehkä sitä eläkkeellä ehtii.
Aasinsillan kautta pääsenkin sitten 21 vuoden taakse. Muistan, kuinka toisella luokalla, kun ensimmäinen vieras kieli oli juuri valittu, puhuimme kaverini kanssa, kuinka voimme sitten haukkua muita saksalla, kun muut eivät ymmärrä. Ei sitäkään tullut sitten koskaan tehtyä, ja saksakin on varsin ruosteessa. Sekin kyllä paranisi lukemalla, mutta viime viikolla kirjastossa katselin hetken saksankielistä romaanihyllyä, enkä löytänyt mitään mielenkiintoista - lähinnä varmaan siksi, etten tiedä hyviä saksalaisia kirjailijoita, enkä viitsi lukea käännöskirjallisuutta. Ehkä sitä joskus jaksaa kaivaa hyvää saksalaista scifiä, vaikka.
Nurkkaan ajettu Jumala?, Esko Valtaoja ja Juha Pihkala, 5.6.2006
Kirkonmiehen ja tiedemiehen keskustelu maailmankuvista ja -katsomuksista. Olen toki hyvin suurelta osin samaa mieltä kuin Valtaoja, mutta on välillä hyvä lukea muidenkin mielipiteitä. Silti minusta tuntuu, että Pihkala puhuu usein ohi asian.
Colour of Magic, Terry Pratchett, 9.6.2006
Ensimmäinen kirjoitettu Discworld-kirja. Tässä seurataan Rincewindin ja Twoflowerin seikkailuja ympäri maailmaa. Varsinaista kohellusta, mutta oli tämä silti parempi kuin muistin. Discworld on saanut 20 vuoden aikana paljon enemmän substanssia eikä se ole enää lainkaan niin parodia muista maailmoista kuin omansa.
Lauantai 3.6.2006
Eilen pidettiin Kivinen-kampanjan ensimmäisen kauden jälkeinen tuotantoryhmän kokous. Peli tuntuu etenevän mielenkiintoisesti jatkossakin, mikä on oikein kiva.
Kokouksen jälkeen menimme Kampin Teerenpeliin, jossa oli jo EVE-porukkaa koolla. Saimme houkuteltua muutkin kuin EVE:n pelaajat pysymään paikalla, joten puhuimme muustakin kuin sodasta, rahtaamisesta ja kaivamisesta.
Kapakka oli mukava, koska se oli savuton eikä lainkaan tupaten täynnä. Musiikkikin oli tarpeeksi hiljaisella, joten keskustelu onnistui hyvin. Törmäsimme myös tuttuihin tuolla, mikä oli hyvä asia - Satua näkee nykyään varsin harvoin.
Palvelu baaritiskillä oli sitten varsin hidasta, ja juomaa hakiessa reissussa meni ainakin kaksikymmentä minuuttia per kerta. Ei hyvä, varsinkin kun ruuhkaa ei ollut. Pitää käydä uudestaan jossain välissä katsomassa, onko logistiikka parantunut.
Jo iltapäivällä peliin kävellessäni minulle tuli tunne, että nyt olen onnellisimmillani elämässäni - mitään ei tunnu puuttuvan ja kaikki on hyvin. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, mutta joka kerta, kun pääsen tähän, tunne on voimakkaampi. Ehkä vanhojen huippujen muisto heikkenee, mutta minusta on hyvin mukavaa, että nykyhetki tuntuu usein parhaalta ajalta koskaan.
Alkoholi tuntui vahvistavan tätä, ja lähdinkin kotiin juuri ennen kuin aloin halaamaan kaikkia ystäviäni - ahtaassa kapakassa olisi ollut hankalaa. Mukavaa oli kuitenkin.
Thud!, Terry Pratchett, 3.6.2006
Uusin Discworld-kirja, kai. Tämä on lähes puhdas dekkaritarina, eikä kohellushuumorista ole paljoa jäljellä. Pidin.